6.7.2021

Mitä seuraavaksi matkailualalla – näin voit vastata muuttuneeseen kysyntään

Eveliina Saarimaa

Eveliina Saarimaa

Markkinointi, kohdemarkkinat

maisema-laiturilla

Ei ole epäilystäkään, etteikö koronaviruspandemia olisi vaikuttanut pysyvästi myös matkailualan toimintaan. Sulut, rajoitukset, turvallisuus, toiminnan pysähtyminen – kaikilla on ollut vaikutusta matkailijoiden päätöksentekoon ja ajattelutapaan. Matkailutoimialalla on kova työ päästä takaisin 2019 vuoden lukemiin, mutta kirkkaampaa tulevaisuutta alkaa pikkuhiljaa olla havaittavissa.

Suomen matkailualan voimavarat ovat viime aikoina olleet selkeästi kotimaan matkailussa. Visit Finlandin julkaiseman arvion mukaan, koronapandemia supisti matkailijoiden kulutusta 42 % vuonna 2020 ulkomaanmatkailijoiden määrän ollessa erittäin pieni. Lähimatkailu, staycation ja kotimaanmatkailu tulevat edelleen olemaan myös 2021 vallitsevia trendejä sekä Suomessa että muissa Euroopan maissa. Globaalisti myös esimerkiksi luontoaktiviteetteihin ja luonnossa liikkumiseen liittyvät haut ovat selvästi lisääntyneet, missä Suomella on varmasti matkakohteena hyvä jalansija markkinoilla. Koronatilanne maailmalla on kuitenkin vielä hyvin epävakaa ja ihmiset tarvitsevat varmistusta turvallisuudesta ja turvallisesti matkustamisesta. Jatkuvan epävarmuuden vuoksi matkan päämäärä saattaa muuttua hetkessä ja varauksia tehdään hyvin lyhyellä aikajänteellä. Mutta rajoitusten hellittäessä voimme varmasti nähdä huomattavaa nousua matkustamiseen liittyvissä hauissa.

Myös matkailumarkkinoinnin näkökulmasta tilanne on ollut hyvin epävakaa: kuinka suunnitella markkinointia epävarmassa tilanteessa, miten voin tuoda esille omia palveluitani ja mistä saadaan resursseja markkinointiin sekä näkyvyyden kehittämiseen? Markkinointitoimenpiteet vaativat nyt erityistä joustavuutta ja muokattavuutta. On myös hyvä huomata, ettei asiakkaan käyttäytymismalli ole enää samanlainen kuin mitä se oli ennen pandemian alkua. Monet asiat asiakkaan ostopolulla ovat muuttuneet, huolenaiheet ovat lisääntyneet ja tavat matkustaa ovat muovautuneet.

Matkailijat etsivät inspiraatiota enemmän kuin koskaan

Vanhat retkemme Kanarialle, miten kivaa olikaan lasketella talvisin Lapissa, muistatko vielä parhaat kesäfestarit telttamajoituksella… Pandemia-ajan lukitessa ihmiset koteihinsa, muistelemme helposti vanhoja reissuja ja haaveilemme siitä, millaista elämä on, kun taas pääsemme turvallisesti matkustamaan. Onhan toki luonnollista haluta juuri sitä, mikä ei voi saada. Kuluttajat etsivät yhä enemmän inspiraatiota ja ideoita verkosta siitä, mihin he voisivat matkustaa, mitä he haluaisivat kokea ja missä heidän olisi turvallista viettää aikaansa. Tärkeää on tuoda oikeaa viestiä kuluttajille oikeassa vaiheessa heidän ostopolkuaan. Vaihtelevat rajoitukset pakottavat kuluttajat selailemaan ja harkitsemaan myös sellaisia kohteita, jotka eivät välttämättä aikaisemmin olisi edes olleet heidän listallaan. Aikaa unelmakohteiden tutkimiseen käytetään paljon ja suunnitelmat siitä, mihin mahdolliset säästyneet lomarahat käytetään, tehdään tarkkaan ja harkiten.

Kun ajatteluprosessi matkakohteen valintaan on aloitettu, tietoa ja inspiraatiota etsitään ensisijaisesti verkosta. Matkailijat tarvitsevat nyt hyviä vinkkejä, selkeää ohjeistusta, muiden ihmisten jakamia kokemuksia ja yritysten läsnäoloa digitaalisissa kanavissa, jotta valinta parhaasta kohteesta on helpompaa.

Kolme askelta – ota nämä haltuun

Seuraa matkailutrendejä, rajoituksia ja tiedä tarkkaan, missä mennään

Matkailutoimialalle saatava data esimerkiksi hakukäyttäytymisen muutoksesta kertoo paljon siitä, miten matkailijoiden käyttäytyminen kehittyy pandemian hellittäessä. Tätä tietoa seuraamalla tiedät paremmin myös sen, mistä asiasta matkailuyrityksen tai -alueen kannattaa viestiä.

Tähän hyviä työkaluja ovat esimerkiksi Googlen Destination Insights, jonka avulla voit tutkia alueesi kysynnän muutosta hakukäyttäytymisen pohjalta. Google Trendsin avulla voit tutkia erilaisten hakutermien kehitystä. Business Finland tekee myös paljon matkailutoimialan kehitykseen ja elpymiseen liittyviä julkaisuja. Seuraa myös omaa dataasi esimerkiksi sosiaalisen median kanavistasi sekä verkkosivuiltasi – näet, mitkä sisällöt erityisesti purevat tällä hetkellä ja mihin teemoihin kannattaa panostaa.

Hyödynnä erilaisia strategioita eri yleisöille

Kuluttajat reagoivat hyvin eri tavalla rajoitusten jatkuvaan epävakauteen. Jotkut ihmiset varaavat nyt lyhyeksi ajaksi, jotkut tekevät pitkäaikaisempia ja suurempia suunnitelmia tulevaisuuden matkoihinsa. Pyri tutkimaan omia kohderyhmiäsi ja tunnista heidän tapaansa reagoida muutokseen. Hyödynnä hallussasi olevaa dataa ja seuraa kohderyhmien kulkemista ostopolullasi. Varmista myös, että sinulta löytyy sopiva strategia siihen, kuinka tavoitat ne, jotka haluavat varata nyt ja strategia niille, jotka etsivät ideoita ja tekevät päätökset vasta myöhemmin. Ostettavuuden näkökulmasta kannattaa tarkistaa myös esimerkiksi tuotteille asetettu varausehtojesi mukainen viimeinen online-ostomahdollisuus eli cut-off aika – voiko tuotteitasi tai palveluitasi ostaa lyhyelläkin varoitusajalla? Tarkista myös tarkistaa tuotteiden/palveluiden varausehdot kuntoon.

Onhan ostopolkusi, sisältösi ja ostettavuutesi varmasti kunnossa? Suunnittele, kokeile, seuraa, opi – ja toista. (Psst. Jos ostopolku tai ostettavuus eivät ole kunnossa, ole yhteydessä meihin niin laitetaan yhdessä kuntoon).

Ole kärppänä liikkeellä, pyri vastaamaan arvaamattomaan kysyntään

Optimoi ja seuraa tekemiesi markkinointitoimenpiteiden kehitystä ja suuntaa sekä hyödynnä markkinoinnin automatisointia, jotta pystyt vastaamaan arvaamattomaan kysyntään. Anna mainostyökaluille valtaa tehdä päätöksiä ja vastata optimoinnista, sillä ne pystyvät tekemään sen reaaliajassa. Seuraa tarkoin, mitä kanavissa tapahtuu ja reagoi sen mukaan. Joustavuus ja nopeat liikkeet ovat avaintekijöitä markkinoinnissa tällä hetkellä. Taustalla on kuitenkin hyvä muistaa pitää selkeää markkinointistrategiaa tavoitteiden ja mittareiden osalta.

Lähteitä:

Think With Google

Business Finland

Ota yhteyttä Eveliinaan!

Eveliina Saarimaa

Markkinointi, kohdemarkkinat

Muita aiheeseen liittyviä blogauksia

Digitaalisen markkinoinnin ennusteet pandemian jälkeiseen aikaan

Rajoitukset ja ”lockdown”-aika muokkasi digitaalista käyttäytymistä, joten on hyvä käydä läpi digitaalisen markkinoinnin ennusteet vuodelle 2021. Covid-19 on vaikuttanut rajusti yritysten ja yksityisten ihmisten talouteen. Yritykset vastasivat nopealla aikavälillä kuluttajien muuttuneeseen tarpeeseen digitaalisuudesta, ja käyttöön valjastettiin uusia digitaalisia työkaluja.

Lue artikkeli

Mitä hiilijalanjäljen laskenta matkailuyrityksessä vaatii?

Avaamme tässä blogikirjoituksessa, mitä hiilijalanjäljen laskentaprosessi vaati Varjolalta ja kuinka se toteutettiin Green Carbonin kanssa.

Lue artikkeli

Matkailuyritys näkyväksi hakukoneessa

Kun tehdään toimia matkailuyrityksen verkkosivuston näkyvyyden parantamiseksi hakukoneessa, puhutaan hakukoneoptimoinnista. Hakukoneoptimoinnin ydin on aina sisältö, joka vastaa hakijan tarpeeseen. Miten sisältö sitten saadaan linkitettyä oikeisiin hakuihin?

Lue artikkeli

Siirry takaisin sivun alkuun