Saaran blogikirjoituksia

Universal Analyticsin lakkauttaminen, Matomo ja muita muutoksen tuulia analytiikan saralla
Analytiikan parissa on tapahtunut viime aikoina paljon. Google Analyticsin laillisuus sekä uudistuneet evästeohjeistukset ovat puhuttaneet ja ajaneet yrityksiä tekemään nopeitakin ratkaisuja ja muutoksia.

Ymmärrä evästeitä – uudistunut evästeohjeistus näkyy analytiikassa
Evästeet ja muuttuvat käytännöt niihin liittyen ovat olleet viime aikoina kuuma puheenaihe. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom julkaisi syyskuun alkupuolella uuden, entistäkin tiukemman evästeohjeistuksen, ja uutta ohjeistusta noudattavat voivat jo huomata suuria muutoksia verkkosivuliikenteen analytiikkaa tarkastellessaan.

Kun asiakkaat eksyvät polultaan – asiakaspolun merkitys
Eurot kuluvat, kun viimeisen päälle hiotut mainokset vilahtelevat kohdeyleisön selaillessa sosiaalista mediaa. Useat pysähtyvät mainoksen kohdalle, moni päätyy klikkaamaan mainoksesta löytyvää linkkiä. Kaikki vaikuttaa hyvältä – paitsi kassa, joka ei ole mainonnan ansiosta kilahtanut vielä kertaakaan. Mihin asiakkaat oikein katoavat?