Instagramin mukaan videoiden katselu on kasvanut 40 % viimeisen vuoden aikana ja palvelu haluaa tarjota käyttäjilleen hauskoja ja luovia tapoja toteuttaa omia tarinoitaan liikkuvan kuvan keinoin. Video-ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti ja viimeisin muutos koskee videon pituutta. Aiemmin videon kesto oli rajoitettu 15 sekuntiin sekä mainoksena ladatun videon pituus on voinut olla kestoltaan 30 sekuntia. Tuleva muutos mahdollistaa siis jatkossa 60 sekunnin mittaiset videot päivityksen yhteydessä.

Instagramin rooli markkinoinnissa

Video avaa uusia mahdollisuuksia yrityksille kertoa omaa tarinaansa liikkuvan kuvan muodossa: jos kyse on tuotteen markkinoinnista, voit kertoa tarinaa jo tuotteen valmistumisvaiheista sekä esitellä sitä aidossa käyttöympäristössään. Instagram voi toimia myös yrityksen toiminnan ja arjen kuvittajana: reaaliaikaisesti päivittyvä kuvavirta elävöittää yrityksen omia verkkosivuja staattisten kuvagallerioiden sijaan.

Jokainen some-kanava on erilainen, joten kannattaa tutustua siihen, millainen videomateriaali toimii Instagramissa. Tuotevideoita, televisiomainontaan tai muuhun kanavaan alunperin tarkoitettua sisältöä en suosittele lataamaan suoraan samassa muodossaan – mikset tekisi videosisältöä ja tarinoita näiden sisältöjen valmistumisesta? Raota ”kulisseja” ja kokeile rohkeasti jotain uutta näkökulmaa ja lähestymistapaa! Kerro kokonaisuutta ja tarinaa useilla eri videoilla.

  • GoPro -kameran Instagram-kanava kertoo tuotteen käyttömahdollisuuksista: Sisältöä tuotetaan upeista ympäristöistä, joissa tuotteen potentiaalinen kohderyhmä viettää aikaansa. Kanavalla paljon kuvia sekä liikkuvaa kuvaa. 
  • Conversen sisältö on myös hyvä esimerkki siitä, miten luodaan mielikuvia ja tuodaan esiin tuotetta eri ympäristöissä ja tilanteissa.
  • Zach Kingin huikeita videoita seuraa jo yli 12,9 miljoonaa käyttäjää.

 

näyttökerratInstagram mainitsi tiedotteessaan, että lisää muutoksia on luvassa tulevan vuoden aikana: Aiemmin videoiden yhteyteen on lisätty katselukerrat –  ehkäpä tulevaisuudessa yritystilin ylläpitäjät saisivat enemmän tietoa kanavan tilastoista. Sitä odotellessa kannattaa tutustua Iconosquaren tarjoamiin tilastoihin. Tämän lisäksi voit jatkossa muokata videoita myös suoraan Instagram-sovelluksessa*. Kuville tutut efektit ja kuvanmuokkaukset voidaan lisätä videoille sekä lisäksi voi yhdistellä useita eri videoklippejä sekä leikata videoita. *Tämä ominaisuus on saatavilla alkuvaiheessa iOS-laitteille (versio 7.9).

 

Videon julkaisu Instagramiin toimii iOS – ja Android –käyttöjärjestelmillä, mutta Windows Phonen käyttäjien kannattaa tutustua tässä vaiheessa 6Tag –sovellukseen.

 

 

Sanna_Virtanen_FlowHouse

Tekstin on kirjoittanut Sanna Virtanen, joka työskenteli aiemmin FlowHousella.