Olen nostanut blogissamme esiin yrityksiä, jotka hyödyntävät sosiaalista mediaa esimerkillisesti markkinoinnissaan: Paahtimo Papun esimerkissä pohditaan sitä, tuoko some yritykselle oikeita asiakkaita ja Varusteleka on nostettu esimerkiksi rohkeasta ja erottuvasta tekemisestä somessa. Ommellinen avaa meille suomalaisen käsityön maailmaa, verkkomyyntiä ja sitä, kuinka Facebook-sivulla on ollut ratkaiseva merkitys yrityksen menestymisessä.

Ommellinen [www.facebook.com/ommellinen] on ollut case-esimerkkinä koulutuksissani ja olen ensimmäisen kerran tiedustellut Ommellisen tarinaa Liisa Häkliltä vuonna 2013. Ommellisen tarina on alkanut vuonna 2012, jolloin ensimmäiset luomukset on esitelty Liisan ylläpitämässä blogissa. Blogin sisällöt keskittyivät vaatteiden ompeluun ja niitä tehtiin ensisijaisesti oman perheen tarpeisiin. Ommellisen Facebook-sivu on avattu elokuussa 2013 ja verkkokaupan avaamisen myötä Facebook-sivu näyttelee merkittävää osaa Ommellisen markkinoinnissa.

Ensimmäisen vuoden aikana seuraajia oli kertynyt reilu 2000 ja nykyinen yli 4500 tykkääjän määrä on saavutettu ilman Facebookin maksullisia markkinointimahdollisuuksia [päivitys 19.8.2016: Seuraajien määrä kolkuttelee jo kymppitonnia!]. Seuraajien määrä ei aina kerro kaikkea, mutta Ommellisen tapauksessa on esimerkillistä se, että Facebook-sivu on aktiivinen, sisältöä julkaistaan säännöllisesti ja seuraajat ovat sitoutuneita = päivityksiä kommentoidaan ja niistä tykätään useiden satojen seuraajien toimesta. Facebook ei automaattisesti näytä päivityksiä kaikille sivun seuraajille, joten nämä toiminnot (tykkääminen, kommentointi ja jakaminen) edesauttavat päivityksien luonnollista näkyvyyttä. Oikean ja sitoutuneen kohderyhmän tavoittamisella on merkitystä päivityksien näkyvyyteen!

 

Ovatko markkinoinnin esteenä aika, raha ja osaaminen?

Sosiaalisen median markkinoinnin haasteeksi listataan usein rahalliset ja ajalliset resurssit sekä osaamisen puute. Ommellinen on erinomainen esimerkki ennakkoluulottomasta ja luovasta tekemisestä markkinoinnin suhteen. Kun laadukkailla tuotekuvilla on suuri merkitys, on Liisa valokuvaajan konsultoimana luonut oman kuvausstudion ullakolleen. Kun puhutaan ajankäytöstä, on Ommellinen Liisan ”sivutyö” päätyön ohessa ja kolmen lapsen äidillä on aika varmasti rajallinen. Aikaa kuitenkin löytyy tuotteiden valmistamiseen sekä vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa.

 

Markkinoinnilla luodaan kysyntää

Ommellisen some-markkinoinnin paras mittari on varmasti se, että tuotteet myydään usein loppuun muutaman tunnin aikana. Mutta mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin tuotteet julkaistaan verkkokauppaan? Facebook-seuraajat pääsevät seuraamaan läheltä tuotteiden valmistumista ja tarinaa niiden taustalla: Kuvia ja sisältöjä tuotekuvauksista, ompelun eri vaiheista ja uusista tuotteista. Liisa luo onnistuneesti kysyntää tuotteilleen paljastamalla yksityiskohtia ennen kuin tuotteet lanseerataan verkkokauppaan. Myös yksilöllisyys ja tuotteiden rajoitettu saatavuus saavat ostajat liikkeelle.

Liisa panostaa myös sisällön tuottamiseen kanavakohtaisesti eli some-seuraajille on tarjolla moniulotteista sisältöä eri kanavissa. Instagramissakin #ommellinen täyttyy Liisan julkaisemien kuvien lisäksi käyttäjien kuvista, jolloin somessa on oman markkinoinnin lisäksi mukana ne parhaat markkinoijat = palveluitasi ja tuotteitasi suosittelevat asiakkaat.

 

Facebookissa on tärkeää pitää matala kynnys julkaisemiseen. Sisältö saa olla kevyttä, persoonallista ja omannäköistä, sisältää huumoria ja hyvää mieltä. Yritän olla läsnä ja lähellä. Ommellinen Liisa.

 

Innostavia käsityöyrittäjiä on Facebookissa muitakin, tsekkaa vaikka Vinkee ja Elvari. Nämä yrittäjät tuovat todellakin esiin #sydäntäsomeen -ajatusta. Sisältöä innostavalla tavalla. Näistä voi jokainen markkinoija, toimialasta huolimatta, ottaa oppia siihen, kuinka luodaan persoonallista ja houkuttelevaa sisältöä some-kanaviin. Sisältöä, jolla herätetään kiinnostusta ja kysyntää tuotteita kohtaan.

Kuva: Ommellinen / jussikoskela.fi

Sanna_Virtanen_FlowHouse

Tekstin on kirjoittanut Sanna Virtanen, joka työskenteli aiemmin FlowHousella.