31.1.2020

Bokun: Myynti ja asiakaskokemus haltuun

Marko Filenius

Marko Filenius

Tridea Oy, BisLenz & tiedolla johtaminen

Bokun verkkokauppa-alusta on ollut viime vuoden kaikkien puheissa matkailualalla ja herättänyt paljon kyselyitä myös meille. Alustan kanssa töitä tehneenä olemme törmänneet muutamaan ratkaistavaan haasteeseen.

Bokun

Bokun aktiviteettien verkkokauppa-alusta on muutamassa vuodessa saanut vankan jalansijan myös suomalaisessa matkailukentässä. Asiakastilejä on pelkästään Suomessa yli 500 ja maailmanlaajuisesti jo reilut parisenkymmentätuhatta. Kokemukset järjestelmästä ovat olleet pääosin hyviä, joskin se vaatii matkailuyrittäjältä uudenlaista toiminta- ja ajattelutapaa – kuten verkkokauppa yleensä.

Mitä enemmän kauppa käy, sitä tärkeämpää on pitää numerot hallussa. Moni on varmasti virittänyt Google Analyticsin myös Bokun-kaupan taustalle, mutta sen tarjoaman datan hyödyntäminen lienee jäänyt vähäisemmälle huomiolle. Myyntilukujen lisäksi tärkeää olisi tietää, miten asiakkaat suhtautuvat verkkokauppaan ja erityisesti sen kautta myytyyn elämyspalveluun. Asiakaspalautteen keräämisen tulisikin olla jatkuvaa, jotta asiakaskokemusta voidaan kehittää systemaattisesti.

Bokun ja ostotapahtumat

Olemme opastaneet monta asiakasta Bokun-maailmaan ja samalla havainneet, että Google Analytics ei itse asiassa raportoi Bokunin myyntilukuja oikein. Sama haaste on havaittu myös muissa verkkokauppajärjestelmissä. Google Analytics kadottaa ostotapahtumia, mikä saattaa johtua mm. siitä kun käyttäjät kieltävät evästeet omasta selaimestaan. Bokunin kautta myytävien tuotteiden keskihinta on monesti varsin korkea, jolloin jo muutaman oston puuttuminen vääristää kokonaiskuvaa merkittävästi.

Kyseisen ongelman korjaamiseksi toteutimme integraation suoraan Bokun-järjestelmään. Heti asiakkaan tehtyä tilauksen, Bokun toimittaa tilausrivin tietokantaamme. Tämän tiedon perusteella pystymme raportoimaan täsmälliset myyntiluvut esimerkiksi samassa näkymässä verkkosivuston kävijälukujen kanssa. Samassa yhteydessä toteutimme myös asiakaspalautteen automatisoidun keräystoiminnon.

Heti tilauksen tapahduttua asiakkaalle lähetetään sähköpostissa palautekysely verkkokaupan asiakaskokemuksesta. Tilaustiedon mukana saamme tiedon myös siitä, milloin ostettu elämysaktiviteetti tapahtuu. Tätä seuraavana päivänä lähetetään asiakkaalle palautekysely itse aktiviteetin asiakaskokemuksesta.

Asiakaskokemus ja poikkeamiin reagoiminen

Palautekyselyissä hyödynnetään tuttua Net Promoter Score -mallia (NPS), mutta ei kuitenkaan tyydytä vain siihen. Haluamme ymmärtää laajemmin mikä verkkokaupassa ja tarjoamassamme elämyksessä toimii ja mikä ei, joten hyödynnämme myös Customer Effort Score -mallia (CES) muutaman kysymyksen voimin. Asiakkaat voivat tietysti myös antaa vapaata palautetta.  NPS ja CES kyselyiden osalta vertaamme tuloksia kaikkiin muihin samaa kyselyä käyttäviin verkkokauppohin ja palveluntarjoajiin.

Aktiivinen ja pitkäjänteinen myyntilukujen ja asiakaskokemuspalautteen seuranta auttaa kehittämään elämyksestä entistä parempaa. Asiakasymmärryksen kasvaessa myös reagointikyky poikkeamiin paranee ja haasteetkin voidaan kääntää voitoiksi. Usean tietolähteen hyödyntäminen ei enää ole tuskaisen työlästä vaan tapahtuu muutamalla klikkauksella.

Tarpeesta yhdistää datalähteitä syntyi BisLenz Travel Experience

Bokun myynnin ja asiakaskokemuksen kyselytoiminnot ovat osa BisLenz Travel Experience järjestelmää, joka kattaa lisäksi asiakaspolun seurannan työvälineitä sekä yleisimmät digikanavat yhdistävän markkinoinnin tehokkuuden näkymät. BisLenz Travel Experience on kokonaisvaltainen työkalu matkailumarkkinoinnin ja matkailun asiakaskokemuksen kehittämiseen.

bokun online-ostettavuus-myynti

Ota yhteyttä Markoon!

Marko Filenius

Tridea Oy, BisLenz & tiedolla johtaminen

Muita aiheeseen liittyviä blogauksia

Digitaalinen elämysmyynti: suoramyynti ja B2B-myyntiyhteistyö

Verkko-ostot lisääntyvät myös matkailualalla ja erilaisia tuotteita ostetaan yhä enemmän digitaalisista kanavista.  Tämän vuoksi onkin tärkeää, että matkailijan digitaalisia ostopolkuja kehitetään, ja digitaalisen myynnin mallit tulevat yhä useammalle matkailutoimijalle tutuksi, jotta kehitystyön toimenpiteet konkretisoituvat myynniksi.

Lue artikkeli

Kuva FlowHousen saamasta kutsusta hyvän mielen haasteeseen.

Elämysten ja aktiviteettien digitaalisen myynnin polulla

Majoitusmyynti verkossa on suomalaisille matkailuyrityksille jo melko tuttua, mutta elämyspuolessa on vielä työstettävää. Mitä elämysten digimyynnissä olisi hyvä huomioida?

Lue artikkeli

ihminen-tie-digitie-digitaalinen-asiakaskokemus

Datalla kohti parempaa matkailun digitaalista asiakaskokemusta

FlowHouse on valittu Business Finlandin asiantuntijakumppaniksi kehittämään Suomen matkailun digitaalista asiakaskokemusta ja asiakaspolkua.

Lue artikkeli

Siirry takaisin sivun alkuun